tiistai 23. helmikuuta 2016

Euroopan nimistöä

Eräs tuntisuunnitelma ja oppitunti Työelämäharjoittelusta. Ohjaava opettajani ei ollut vaativa tuntisuunnitelmien suhteen ja minulla olikin hyvin pelkistettyjä suunnitelmia, käsin kirjoitettuna paperille. Nämä toimivat aivan hyvin, jopa paremmin kuin pitkät tekstit kirjoitettuna perusteluineen, joita olen muissa harjoitteluissa tehnyt. Riitti, että ymmärsin itse mitä olen tekemässä ja oppitunnin kulku oli mielessäni valmiina, tuntisuunnitelmarunko auttoi suunnittelun hahmottelemisessa ja oli tunnilla muistilappuna. Lisäksi omia ajatuksia tuki PP-esitys ja muu materiaali, mitä tunnilla oli mukana.

Itse oppitunti oli onnistunut. oppilaat olivat innoissaan bingosta, jota pelasimme valtioiden nimillä ja pääkaupungeilla. Lisäksi tunti sisälsi paljon nimistön opettelua, jonka sekaan olin  sijoittanut tuntia piristämään vähän teoriaa ja kuvia. Oppilaat pitivät tunnin vaihtelevuudesta ja mielestäni työtapojen vaihtelu pitää oppilaiden mielenkiintoa yllä. Opettajan pyynnöstä teetin oppilailla karttamonisteita nimistön opetteluun. Nimistön opiskeluun olisi voinut kehitellä varmasti jonkun mielenkiintoisemman ja oppilaita enemmän aktivoivan tehtävän. Näin nimet olisivat ehkä jääneet paremmin mieleen.

Oppilailta saati palaute tuki omia havaintojani. He pitivät vaihtelevista ja toiminnallisista työtavoista ja kokivat oppineensa pitämälläni tunnilla. Ohjaavalta opettajalta saamani palautteen mukaan oppitunti meni hyvin ja hän kehui minua tasapuolisesta huomion jakamisesta luokassa. Opettajan antamaa palautetta näkyy suunnitelmalapun alanurkassa lisää.

Tälläinen oli 8-luokan maantiedon tunnin tuntisuunnitelmani työelämäharjoittelussa. Samassa myös opettajalta saatu palaute.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti